UUSIMMAT | LUETUIMMAT | OSASTOT

Joulukauden must -tuotteet

Omat joulukauden suosikkituotteeni!

Ihanaa, nyt ollaan jo joulukuun puolessa välissä ja sen kunniaksi käydään läpi minun ihania joulun suosikkituotteita!
Joulu on parasta aikaa tähän kaiken pimeyden keskelle ja onneksi se näkyy ja kuuluu jo kaikkialla. Upeita jouluvaloja on laitettu ulos tuomaan tunnelmaa sekä erilaisia jouluhankintoja on jo tehty. Itse olen täysin jouluihminen ja rakastan laittaa joulua. Jouluun minulla kuuluu tuoksut, lämmin tunnelma, kynttilät, kauniit joulukukat ja punaiset sävyt.
Kun jouluaatto koittaa niin tykkään itse laittautua joulua varten teemaan sopivasti. Joulun teema näkyy myös meikissä ja hiuksissa.

Yleensä tuttu ja turvallinen joulun teema -sävy itsellä on aina ollut punainen. Ja niin se on edelleen!

Suosittelen kuitenkin kokeilemaan lisäksi vaikka ripausta kimallusta tai punaisen eri sävyjä omassa juhlakokonaisuudessasi. 🙂

BTB13 Omega-3 Berry Oil – Marjaöljy kasvoille 48e

Jouluaattona aamusaunan jälkeen iho tarvitsee kosteutta ja ravintoa. Mikäs muukaan on tähän oma lemppari, kuin ihanan marjainen ja ravitseva omega 3 berry oil. Tämä tuote on ihana levittää ennen jouluvalmisteluita vaikuttamaan iholle. Lisäksi tuoksu on aivan ihana! Ja täysin luonnollisista vaikuttavista aineista koostuva! Öljy on lisäksi kirkas, ei tahmaa ja tuote imeytyy nopeasti.
Arktiset marjat saavat poikkeuksellisen voimansa Pohjolan yöttömän yön auringosta. Mustaherukan, vadelman, mustikan, tyrnin ja karpalon siemenöljyt tuovat iholle korkealaatuisia vitamiineja ja omega-3-rasvahappoja.

Käyttö: Levitä marjaöljyä kasvoille, kaulalle ja dekolteelle aamuin illoin. Öljyä voi myös sekoittaa kasvovoiteen joukkoon.

Jane Iredale Tripleluxe Huulipuna 36,95e

SÄVYSSÄ: GWEN

Täydellisen meikkikokonaisuuden viimeistelee aina huulipuna! Ja sävyn suhteen ei kannata jouluna ujostella vaan mennä teeman mukaisesti eli joulunpunaisella!
Punainen huulipuna sävy sopii hillityn silmämeikin kanssa loistavasti jouluaattona.
TRIPLELUXE on täydellinen huulipuna sinulle, joka arvostat laadukasta huulipunaa. Luonnon raaka-aineet hoitavat hellää huulten ihoa. mm. antioksidanttinen Moringa-öljy hoitaa sekä pehmentää huulten ihoa ja puhtaat mineraalipigmentit antavat kauniin ja kestävän jäljen.
Upeasta sävyvalikoimasta löytyy jokaiseen makuun sävyjä. Tuote on myös pakattu yleelliseen hylsyyn jonka korkissa oleva magneetti pitää punan hyvin kiinni.

Jane Iredale – Pommist™ Kosteussuihke 34,95e

Kun huulipuna on viimeistellyt jouluaaton meikkikokonaisuuden niin lopuksi kiinnitetään meikki Pommist-kosteussuihkeella. Tuote antaa upean viimeistellyn lopputuloksen iholle ja antaa upean “glown” koko loppu päiväksi. POMMISST -kosteussuihke on myös janoisen ihon pelastaja. Monipuolinen kosteussuihke helpottaa pintakuivan ihon kiristelyä häivyttäen juonteita ja ihohuokosia ja toimii myös mineraalimeikin kiinnittäjänä. Tuotetta kannattaakin suihkautella päivän mittaan kasvoille tuomaan lisäkosteutta. Antioksidanttinen POMMISST sisältää granaattiomenan uutetta. Tuotteessa on vegaaninen ja gluteeniton koostumus. Kosteussuihke on ECOCERT -sertifioitu. Sopii erinomaisesti myös ikääntyneelle iholle.

Käyttö: Suihkauta kevyesti kasvoille käsivarren matkan päästä.

Pinnit

Kun kasvot on saatu ehostettua niin seuraavaksi on hiusten vuoro!
Pinnit on tällä hetkellä todella suosittuja ja niitä näkee todella monilla ihan arkikampauksissa. Minä valitsin joulun teemaan sopivan pinnin. Jouluna aion kihartaa hiukset ja hyödyntää Eveliinan tekemäää artikkelia: 5 vinkkiä kestäviin kiharoihin.
Viimeistelen kiharat pinnillä asettamalla yhden osion letillä sivulle kiinni.
Minulla on kaksi kaunista pinnivaihtoehtoa. Ensimmäinen on kaunis punertava nahkainen rusetti ja toinen on eri sävyillä kimalteleva pinni, joten saa nähdä kumman valitsen kyseisenä päivänä. 🙂

Meidän verkkokaupassa on laaja valikoima erilaisia kauniita pinnejä joten kannattaa käydä katsomassa sieltä mieleisesi.

Ihanaa joulunodotusta just sulle!

-Angelica

Jaa tämä artikkeli ystävillesi!

Share on facebook
Share on whatsapp
Share on twitter
Share on telegram

Kurkkaa myös nämä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *